Työ ja yrittäminen

Ensin suomalainen työ ja yrittäminen, sitten vasta maailman parantaminen. Suomalaisen teollisuuden kilpailukyky ja työpaikat on turvattava järkevällä faktapohjaisella politiikalla.

Työvoiman tarveharkinnan poistaminen veisi suomalaisten työpaikkoja

Suomessa on esitetty viime vaalikaudella työvoiman tarveharkinnan poistamista. Tällä tarkoitettaisiin, että EU:n ulkopuolelta voisi paperit omaava henkilö vapaasti hakeutua Suomeen töihin. Suomi olisi toinen maa Ruotsin lisäksi, joka EU:n alueella ottaisi tämän käytännön. Tällä hetkellä saatavuusharkinnalla varmistetaan, että työvoimalle on aito tarve eli että kyseiseen työhön ei saada työllistettyä suomalaista.

Työvoiman saatavuusharkinnan poisto olisi toteutuessaan lähinnä vain matalasti koulutetuille tarjoutuva uusi väylä muuttaa Suomeen Euroopan ulkopuolelta.

Kyse ajattelumallista, jossa hyöty ei tule aidosti suomalaisille. Voittajina ovat heikoista oloista saapuvat maahanmuuttajat ja sellaiset suomalaiset työnantajat, jotka saavat käyttöönsä halpatyövoimaa. Työvoima tyytyy pienempään palkkaan eikä vaadi työehtosopimusten noudattamista. Häviäjänä on suomalainen yhteiskunta ja samoille aloilta työttömiksi jäävät suomalaiset. On myös hyvin todennäköistä, että Suomessa asuva matalapalkkainen henkilö ja hänen perheensä aiheuttavat yhteiskunnalle enemmän menoja kuin verotuloja.

Suomen ei kannata lähteä Ruotsin tielle.  Työntekijöitä on tullut aloille, joilla on muutenkin ylitarjontaa. Lisäksi suurin osa henkilöistä on hakenut turvapaikkaa, eli jää pahimmassa tapauksessa ainakin osittain sosiaalijärjestelmän elätettäväksi. Lisäksi Ruotsissa on huomattu työperäisenkin maahanmuuton aiheuttavan vakavia lieveilmiöitä, kuten työlupien kaupittelua, harmaata taloutta ja muuta rikollisuutta.

Ilmastopolitiikka on uhka suomalaiselle perusteollisuudelle ja kansakunnan hyvinvoinnille

Suomen osuus maailman ilmastopäästöistä on promilleluokkaa. Kokonaisuutenakin ilmaston muutosvaihteluiden taustat ovat tieteellisesti vielä hyvin epävarmalla pohjalla eikä ihmisen osuus mahdollisessa lämpenemisessä ole kunnolla tunnettu. Siksi onkin hyvin omituista, että Suomessa alettaisiin toimimaan siten, että hiilidioksidin rajoittamisella heikennettäisiin kansakunnan kilpailukykyä.

Selkeimmin vahinko voidaan saada aikaan rajoittamalla metsäteollisuuden kasvua. Hyvällä metsänhoidolla ja voimakkaalla yhteiskunnan panostuksella on metsien kasvu saatu nousemaan yli 100 miljoonaan kuutiometriin vuodessa. Nyt keskustellaan siitä, voitaisiinko tästä 80 % hyödyntää teollisuuden raaka-aineena aikaisemman 60 % sijaan.

Hiilidioksidin sitomisen nimissä käydään kiivasta keskustelua. Jos rajoituksiin päädytään, on hintalappu suomalaisille erittäin suuri, mutta globaalille ilmastolle täysin merkityksetön. Pahimmassa tapauksessa samat tuotteet, esimerkiksi pahvilaatikot, tuotetaan maissa, joissa tuotanto aiheuttaa paljon merkittävämpiä ympäristöhaittoja. Esimerkiksi, kun metsää hakataan, uutta metsää ei laitetakaan kasvamaan tehokkaimmalla mahdollisella tavalla, kuten Suomessa ja kokonaisuutena näitä potentiaalisesti haitallisia kasvihuonekaasuja vapautuu huomattavasti enemmän.

Jos haluamme toimia järkevästi, pitää ilmastopolittikassa pysyä keinoissa, joista on joko suomalaisille hyötyä eikä ainakaan selvää haittaa.